Sijoituskästi & psykologi Liisa Kentikangas-Järvinen – Lapsen ei tarvitse olla pieni aikuinen

Mitä Sijoituskästi x psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen haastattelu herätti minussa toimintaterapeuttina? – Tarvitseeko lapsi enemmän valintoja, tunteiden analysointia ja itseohjautuvuutta?

Kuuntelin vastajulkaistun Sijoituskästin jakson, jossa oli vieraana psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen. Jaksossa puhuttiin muun muassa tunteista, lasten sosiaalisten taitojen kehityksestä ja valinnanvapaudesta sekä siitä, mitä lapsi oikeastaan tarvitsee kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Haastattelu jäi pyörimään mieleeni erityisesti siksi, että keskustelussa nousi esiin asioita, joita mietin paljon myös omassa työssäni toimintaterapeuttina: miten paljon lapselta voidaan odottaa, entä mitä jos olemme toisinaan niin innokkaita tukemaan lapsen tunnetaitoja ja itseohjaavuutta, että unohdamme kasvatuksessa sen oleellisimman: lapsi todella on lapsi.

Tunteiden sanoittaminen

Tunteita on tärkeää sanoittaa lapselle, mutta tiettyyn pisteeseen asti. Keltikangas-Järvinen puhui Sijoituskästin jaksossa kiinnostavalla otteella siitä, miten kaikilla tunteilla on aina informaatioarvo ja miten ne pyrkivät kertomaan meille jotakin: ”tunteella on informaatioarvo. Tunne kertoo sulle jostakin. Mikä tämän tunteen aiheutti? -- ⁠Tunteita täytyy sanoittaa ja miettiä mistä tämä tunne johtuu, mikä tämä oikeasti on?”

Nämä ajatukset ovat mielestäni äärimmäisen tärkeitä erityisesti lapsen kehityksen kannalta. Lapsen kanssa kannattaa puhua tunteista ja auttaa häntä vähitellen ymmärtämään, mitä hänen sisällään tapahtuu eri tilanteissa. Pieni lapsi ei vielä osaa itse tunnistaa tunteitaan tai yhdistää niitä siihen, mitä tilanteessa tapahtuu – tähän tarvitaan aikuisen tukea.

Aikuisen tehtävä ei ole ratkaista jokaista lapsen tunnetta, vaan auttaa lasta vähitellen tulemaan toimeen niiden kanssa.

Kun lapsi kiukuttelee, pohdimme helposti mistä tunne mahtaa johtua. Tämän sijaan, kun lapsi ei esimerkiksi halua lähteä harrastukseen, voisimme kysyä jännittääkö, pelottaako tai tuntuuko jokin vaikealta. Tällainen pysähtyminen voi auttaa paitsi aikuista ymmärtämään lapsen kokemusta, myös lasta itseään tunnistamaan tunteitaan.

Kaikki tilanteet eivät kuitenkaan kaipaa perusteellista tulkintaa tai pitkää keskustelua. Joskus lapsi on yksinkertaisesti väsynyt, pettynyt tai ylikuormittunut ja joskus hän ei vain halua lopettaa leikkiä. Kaikelle ei tarvitse löytää tarkkaa selitystä, eikä jokaisen reaktion taustalla välttämättä ole mitään erityistä käsittelemätöntä tunnetta tai tarvetta.

Aikuisen tehtävä ei ole ratkaista jokaista lapsen tunnetta, vaan auttaa lasta vähitellen tulemaan toimeen niiden kanssa. Joskus riittää, että aikuinen huomaa tilanteen, sanoittaa sen lyhyesti ja pysyy lapsen rinnalla: “Sinua harmittaa tosi paljon, kun leikki loppui.”

Tämä voi olla täysin riittävä vastaantulo: lapsi saa kokemuksen siitä, että hänen tunteensa huomataan ja hyväksytään, vaikkei tilanne muutu hänen toivomallaan tavalla. Lapsi oppii tunteistaan myös kokemalla niitä arjessa. Hän oppii vähitellen tunnistamaan, miltä pettymys, jännitys tai harmitus tuntuvat ja että vaikeankin tunteen kanssa voi olla, vaikkei asia muuttuisi mieleiseksi.

Sosiaaliset taidot opitaan vuorovaikutuksessa

Sijoituskästi x Liisa Keltikangas-Järvinen -jaksossa puhuttiin lasten sosiaalisesta kehityksestä ja siitä, kuinka elämän kannalta tärkeää lapselle on olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa: ”Ne lapset jotka eivät ole leikkineet tai olleet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa lasten kanssa – heiltä jäävät sosiaalisen vuorovaikutuksen hermoverkot muodostumatta.” Tätä pidän myös toimintaterapeuttina erityisen tärkeänä, sillä jo lapsuudessa lähdetään luomaan pohjaa loppuelämälle.

Lapsi ei opi kaveritaitoja kuuntelemalla vain aikuisen ohjeita. Hän oppii näitä yhtä lailla leikin, yhteisen tekemisen ja ristiriitojen kautta. Hän harjoittelee vuorottelua, neuvottelua, oman tahdon ilmaisemista ja joustavuutta esimerkiksi silloin, kun useampi lapsi haluaa saman lelun tai yhteinen leikki ei etene suunnitelmien mukaisesti. Myös ristiriidat kuuluvat osaksi oppimista ja yhteinen leikki muiden kanssa tarjoaa tilanteita näiden harjoitteluun – esimerkiksi kun leikkiessä tulee riitaa leikin säännöistä, täytyy neuvotella, kuunnella toisia ja etsiä ratkaisuita.

Tämän takia lapsille on tärkeää tarjota riittävästi mahdollisuuksia viettää aikaa muiden lasten kanssa.

Jokaista erimielisyyttä ei tarvitse ratkaista aikuisen toimesta, vaan tärkeää on antaa lapsille mahdollisuus löytää itse ratkaisu. Aikuisena voi auttaa tarvittaessa esimerkiksi tilanteen kärjistyttyä tai, jonkun jäädessä jatkuvasti ulkopuolelle. Tarkoitus on antaa lapselle tilaa ja mahdollisuuksia harjoitella sosiaalisia suhteita ikätovereiden kanssa. Tämän takia lapsille on tärkeää tarjota riittävästi mahdollisuuksia viettää aikaa muiden lasten kanssa.

Jatkuvat valinnat eivät ole hyväksi

Liisa Keltikangas-Järvinen puhui Sijoituskästi -jaksossa hienosti siitä, miten lapsille tarjotaan helposti näennäisiä valintoja, joihin ei lapsena pystytä vastaamaan. Keltikangas-Järvinen myös painotti, miten pitkälle ulottuvia negatiivisia vaikutuksia tällä voi olla: ”kun annamme lapselle valinnanvapautta, me luulemme, että me kasvatamme hänestä itseohjautuvaa, määrätietoista, päättäväistä. Me kasvatammekin hänestä lapsen joka ei aikuisenakaan tiedä mitä häneltä halutaan, mikä on oma tahto ja mikä muiden tahto.”

Lapsi ei kuitenkaan voi valita kaikkea – varsinkaan jo ennalta päätettyä.

Paitsi, että Keltikangas-Järvisen sanoissa on paljon perää, haluaisin toimintaterapeuttina lisätä tähän tilanteen, jossa valinnanmahdollisuuksia voidaan kuitenkin pitää myös hyvänä. Kun lapselle annetaan sopivassa kohdassa kaksi vaihtoehtoa, hän saa kokemuksen siitä, että hänen mielipiteellään on merkitystä. Hän voi harjoitella päätöksentekoa ja oman tahdon ilmaisemista. Lapsi ei kuitenkaan voi valita kaikkea – varsinkaan jo ennalta päätettyä.

Esimerkiksi: "Haluatko lähteä päiväkotiin?" on asia, johon lapsella ei todellisuudessa ole vapautta antaa mielipidettään. Tämän myötä tällainen kysymys voi tehdä tilanteesta lapselle jopa vaikeamman. Lapsen pitäisi nyt päättää jotain mikä ei oikeastaan kuulu hänelle. Sen sijaan mahdollisuuden valintaan voi esittää näin: "Nyt lähdetään päiväkotiin. Laitetaanko ensin kengät vai takki?". Tästä kysymyksestä lapselle jää mahdollisuus vaikuttaa tulevaan.

Lapsi ei voi päättää jokaisesta asiasta, koska hän ei pysty vielä samalla tavalla arvioimaan, mikä hänellä on hyväksi – lapsi ei esimerkiksi tiedä, kuinka paljon unta hän tarvitsee. Tämän takia myös lapsen oman tahdon törmääminen rajoihin ja aikuisen päätökseen on väistämätöntä. Tässä lapsi myös huomaa miten meistä jokaisella on oma tahto, joka ei aina vastaa toisen kanssa. Näin päästään helposti tukemaan lapsen itseohjautuvuutta.

Pettymyksiä ei tarvitse poistaa

Lapsella tulee väistämättä tilanteita, joissa asiat eivät mene niin kuin hän haluaisi: kaveri haluaa leikkiä eri leikkiä, peli hävitään tai jäätelöä ei saa ennen ruokaa. Näitä tilanteita voi olla hankala katsoa vierestä, koska lapsen pettymys tuntuu aikuisestakin kurjalta.

Tällaisessa tilanteessa voi olla helppo ratkaista tilanne lapsen puolesta suotuisaksi, jotta lapsi pysyisi tyytyväisenä. Lapsi kuitenkin tarvitsee aikuisen, joka kestää pettymyksen yhdessä hänen kanssaan ja tarvittaessa sanoittaa: "tiedän, että harmittaa kun hävisitte pelin. Ensi kerralla uudestaan." Lapsi saa kokemuksen siitä, että tunne on sallittu. Hän myös oppii siitä, miten sen kanssa voidaan toimia vaikkei tunne aina muuttaisikaan tilannetta.

Lapsuus tapahtuu arjessa

Sijoituskästi x Liisa Keltikangas-Järvinen -jakson kaikista tärkein ajatus oli mielestäni se, miten lapsen kehitystä ei tarvitse tehdä joka hetkessä näkyväksi. Lapsen ei tarvitse jokaisen leikin jälkeen tietää, mitä tunnetaitoa hän juuri harjoitteli tai pohtia arjessa jatkuvasti omia tunteitaan. Myöskään aikuisen ei tarvitse koko ajan keksiä uusia tapoja kehittää lasta, koska tosiasia on se, että tämä tapahtuu osana tavallisesta arkea.

Yhteiset leikit muiden kanssa, riitatilanteet tai kun oma tahto ei mene läpi, rakentavat vähitellen lapsen sosiaalisia taitoja, kykyä toimia erilaisissa tilanteissa ja uskoa myös omiin taitoihin. Aikuisen tehtävä on paitsi antaa eväitä ja tukea näihin tilanteisiin, myös kannustaa arjessa eteenpäin ja tukea lapsen tunteiden tunnistamista ja säätelyä eri tilanteissa.

Kaiken kaikkiaan Sijoituskästin tuore jakso ja psykologi Liisa Keltikangas-Järvisen ajatukset olivat kokonaisuutena erittäin mielenkiintoinen ja informatiivinen. Suosittelen jaksoa lämmöllä jokaiselle pienen lapsen vanhemmalle.

Mikäli kaipaat laajemmin tukea ja vinkkejä siihen, miten lapsen tunnetaitoja ja vuorovaikutusta voisi tukea keskellä lapsiarkea, niin olen käsitellyt samoja aiheita e-kirjassani Tunteita, taitoja ja arjen iloa 0-3-vuotiaille. Pääset tutustumaan e-kirjaan TÄSTÄ.

Artikkeli sai inpiraation Sijoituskästi-podcastin jaksosta, jossa vieraana oli psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen.

Lainauksia on sujuvoitettu ja yksittäisiä sanoja poistettu asiayhteyttä muuttamatta.