top of page

1–2-vuotiaan lapsen kehitys – mitä taitoja lapselta voi odottaa?

10.10.
4 min käytetty lukemiseen
1-2-vuotiaan kehitys

1–2-vuotiaan lapsen kehitys etenee nopeasti ja monella eri osa-alueella – näin motoriset, kielelliset, sosiaaliset ja arjen taidot kehittyvät toisen ikävuoden aikana.


1–2-vuotiaan lapsen elämässä tapahtuu valtavasti kehitystä. Lapsi oppii uusia tapoja liikkua, ilmaista itseään, olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja osallistua arkeen.


Samalla tämä on ikävaihe, jolloin lapsen oma tahto alkaa näkyä yhä vahvemmin. Yhtenä hetkenä lapsi haluaa tehdä kaiken itse ja seuraavana hän tarvitsee aikuisen apua arjen tilanteessa, joka usein jo onnistuu itsenäisesti.


1–2-vuotiaan lapsen kehitys ei etene kaikilla samalla tavalla, vaan lapset kehittyvät yksilöllisesti, ja saman ikäiset lapset voivat olla taidoiltaan hyvin erilaisia. Tämän takia yksittäisen taidon puuttuminen tiettynä hetkenä ei vielä kerro, että lapsen kehityksessä olisi jotain vialla. Kehitystä on hyödyllisempää tarkastella kokonaisuutena ja seurata, miten lapsen taidot vähitellen lisääntyvät ja monipuolistuvat.


Mitä lapsi yleensä oppii 1–2-vuotiaana?

Toisen ikävuoden aikana lapsen taidot kehittyvät monella eri alueella samanaikaisesti, Motoriset taidot mahdollistavat uudenlaisen liikkumisen, kielen kehitys tuo uusia tapoja ilmaista itseään ja sosiaaliset taidot alkavat vähitellen monipuolistua. Myös arjen taidot kehittyvät ja lapsi haluaa osallistua siihen, mitä ympärillä tapahtuu, ja alkaa yhä useammin yrittää tehdä asioita itse.


Kehitystä on nähtävissä esimerkiksi näissä osa-alueissa:

  • motorinen kehitys

  • kielen ja kommunikoinnin kehitys

  • sosiaalinen ja tunne-elämän kehitys

  • leikki

  • arjen taidot ja itsenäistyminen

  • ajattelun ja ongelmanratkaisun taidot


Kaikki nämä kehityksen osa-alueet liittyvät myös toisiinsa. Kun lapsen liikkuminen kehittyy, hän pystyy tutkimaan ympäristöään monipuolisemmin. Kun kielen taidot lisääntyvät, lapsi pystyy ilmaisemaan toiveitaan ja tarpeitaan aiempaa paremmin. Kun ymmärrys ja sosiaaliset taidot kehittyvät, myös yhteinen tekeminen aikuisen kanssa muuttuu.


1–2-vuotiaan motorinen kehitys

Toisen ikävuoden aikana lapsen liikkuminen muuttuu yleensä vähitellen varmemmaksi ja monipuolisemmaksi. Kävely alkaa olla sujuvampaa ja lapsi alkaa usein kiinnostua esimerkiksi juoksemisesta, kiipeilystä, portaista ja erilaisista tavoista liikkua. Myös pallojen kanssa toimiminen ja muut liikkumista vaativat leikit monipuolistuvat.


Samaan aikaan kehittyy käsien käyttö. Lapsi harjoittelee esineiden käsittelyä, rakentamista, piirtämistä ja erilaisia tarkkuutta vaativia toimintoja.


Motorinen kehitys ei siis tarkoita vain sitä, että lapsi oppii kävelemään tai juoksemaan, vaan liikkumisen kautta hän pääsee tutkimaan ympäristöään, kokeilemaan omia taitojaan ja osallistumaan yhä useampiin leikkeihin ja arjen tilanteisiin.


1-2-vuotiaan kehitys

Kielen ja kommunikoinnin kehitys

Lapsen tapa kommunikoida kehittyy nopeasti toisen ikävuoden aikana. Lapsi ymmärtää vähitellen enemmän puhetta ja oppii uusia sanoja. Sanojen lisäksi lapsi käyttää edelleen paljon eleitä, ilmeitä, osoittamista, ääntelyä ja toimintaa ilmaistakseen itseään.


Kielen kehityksessä on kuitenkin suurta yksilöllistä vaihtelua. Joku lapsi voi käyttää paljon sanoja jo varhain, kun toinen kommunikoi enemmän eleillä ja yksittäisillä sanoilla. Myös ymmärtämisen, puheen ja kommunikoinnin kehitys etenee yksilöllisesti.


Tässä vaiheessa onkin tärkeää huomioida lapsen kokonaisuus: miten hän ymmärtää puhetta, miten hän ilmaisee itseään ja miten hän pyrkii olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa.


Sosiaalinen ja tunne-elämän kehitys

1–2-vuotias lapsi harjoittelee aivan uudenlaisia sosiaalisia taitoja sekä tunnetaitoja. Lapsi kiinnostuu muista ihmisistä ja osallistuu yhä enemmän yhteiseen tekemiseen. Hän voi esimerkiksi jäljitellä aikuista, hakea tämän huomiota ja osoittaa asioita jakaakseen kiinnostuksensa.


Samaan aikaan lapsen tahto vahvistuu. "Minä itse!" voi olla hyvin tuttu lause tässä vaiheessa. Lapsi haluaa vaikuttaa siihen, mitä hän tekee, mutta taidot eivät vielä aina riitä toteuttamaan suunnitelmia. Tästä voi seurata paljon voimakkaita tunteita.


1–2-vuotias lapsi ei vielä pysty säätelemään tunteitaan samalla tavalla kuin vanhempi lapsi tai aikuinen. Pettymys voi tuntua todella suurelta, ja aikuista tarvitaan paljon tunteiden säätelyssä. Tämä ei tarkoita, että lapsi käyttäytyisi tahallaan huonosti tai olisi hankala. Hän vasta harjoittelee taitoja, joita tarvitaan omien tunteiden ja toiminnan säätelemiseen.


Myös sosiaalisten taitojen kehitys on vasta alussa. Vuorottelu, toisen huomioiminen ja yhteisen leikin harjoittelu vaativat vielä paljon aikaa ja aikuisen mallia.


Leikki muuttuu lapsen taitojen mukana

Leikki on yksi tärkeä tapa, jolla lapsi oppii ja harjoittelee uusia taitoja. Lapsi tutkii esineitä, kokeilee mitä niillä voi tehdä ja jäljittelee ympärillään näkemäänsä. Leikissä voi näkyä esimerkiksi:


  • tavaroiden siirtämistä ja järjestämistä

  • rakentamista ja purkamista

  • esineiden käyttämistä niiden tarkoituksen mukaisesti

  • aikuisen toiminnan jäljittelyä

  • yksinkertaista mielikuvitusleikkiä

  • yhteisen tekemisen harjoittelua aikuisen kanssa


Tässä iässä lapsi ei tarvitse valtavaa määrää leluja tai ohjattua tekemistä, koska tavalliset arjen tilanteet tarjoavat paljon mahdollisuuksia tutkimiseen ja leikkimiseen.


Arjen taidot ja itsenäistyminen

1–2-vuotias lapsi haluaa usein osallistua kaikkeen, mitä aikuinen tekee. Lapsi voi haluta auttaa ruoanlaitossa, kantaa tavaroita, pukea itse, pestä käsiä tai siivota. Kaikki ei tietenkään vielä onnistu itse, eikä tarvitsekaan.


Arjen osallistuminen on kuitenkin lapselle tärkeää. Kun lapsi saa kokeilla, hän harjoittelee samanaikaisesti esimerkiksi motoriikkaa, toiminnan suunnittelua, keskittymistä ja itsenäisyyttä. Aikuinen voi tukea tätä antamalla lapselle sopivia pieniä tehtäviä kuten sukkien vieminen pyykkikoriin, hatun laittaminen päähän tai lusikan tuominen pöydältä. Tarkoituksena ei ole, että lapsen pitäisi toimia itsenäisesti, vaan antaa hänelle mahdollisuuksia osallistua arkeen.


1-2-vuotiaan kehitys


Ajattelun ja ongelmanratkaisun kehittyminen

Lapsi oppii koko ajan lisää siitä, miten asiat toimivat. Hän kokeilee, vertailee ja toistaa, ja voi esimerkiksi huomata, miten erilaisia esineitä käytetään, miten jokin asia saadaan avattua tai miten päästä käsiksi kiinnostavaan tavaraan.


Kun lapsi kohtaa pieniä ongelmia, hän saa mahdollisuuksia harjoitella ongelmanratkaisua ja pettymyksen sietoa. Mitä voisi tehdä, jos torni kaatuu? Miten sijoittaa lelu, jos se ei meinaa mahtua laatikkoon? Aikuisen ei tarvitse ratkaista kaikkea lapsen puolesta heti, vaan joskus hetki yrittämiselle ja kokeilemiselle on arvokasta oppimista.


Kaikki lapset eivät kehity samalla tavalla

Kun puhutaan lapsen kehityksestä, on tärkeää muistaa, että kehityksen vaihtelu on suurta. Yksi lapsi voi olla motorisesti taitava ja kiinnostunut liikkumisesta, kun taas toinen käyttää paljon aikaa puheen ja vuorovaikutuksen harjoitteluun. Joku haluaa osallistua kaikkeen, mitä aikuinen tekee ja toinen viihtyy enemmän omissa tutkimusleikeissään.


Kehitys ei myöskään etene aina tasaisesti. Joskus lapsi näyttää oppivan uusia taitoja valtavasti lyhyessä ajassa, ja välillä kehitys voi tuntua pysähtyneen. Tämän takia yksittäiseen taitoon keskittymisen sijaa kannattaa tarkastella lapsen kokonaisuutta. Mitä lapsi osaa nyt, mitä hän yrittää tehdä ja millä tavalla hänen taitonsa ovat viime kuukausina muuttuneet?


1–2-vuotiaan lapsen kehitys on täynnä suuria harppauksia

Toisen ikävuoden aikana lapsi harjoittelee valtavaa määrää uusia taitoja. Hän oppii liikkumaan, kommunikoimaan, leikkimään, osallistumaan ja ilmaisemaan omaa tahtoaan yhä monipuolisemmin. Samalla lapsi tarvitsee paljon aikuisen apua, koska hän ei ole pieni aikuinen, vaan vasta harjoittelemassa taitoa, joita itsenäisessä arjessa tarvitaan.


Arki on itsessään oppimisen mahdollisuuksia eikä erillistä harjoittelua tarvita. Pukeminen voi olla motoristen taitojen harjoittelua. Yhdessä syöminen vuorovaikutuksen ja omatoimisuuden harjoittelua. Leikki ongelmanratkaisun ja pettymyksen kohtaaminen tunnetaitojen harjoittelua.


Lapsen ei tarvitse suorittaa kehitystään. Aikuisen tehtävä on tarjota turvallinen ympäristö, mahdollisuuksia kokeilla ja sopivasti tukea silloin, kun taidot eivät vielä riitä.


E-kirjastani Tunteita, taitoja & arjen iloa 0–3-vuotiaille löytyy paljon konkreettisia harjoituksia ja arjen vinkkejä, jotka sopivat juuri tähän hetkeen pienen lapsen kanssa. E-kirjassa keskitytään erityisesti sosiaaliseen kehitykseen ja tunnetaitojen tukemiseen.




Lähteet:

Mannerheimin lastensuojeluliitto. 1-2v. < https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/1-2-v/> Viitattu 9.10.2026.

Kuvat: Pixabay

 
 
bottom of page